Punaisen ja mustan välissä

Ruotsalainen Jan Guillou on ottanut itselleen kunnianhimoisen tehtävän: kirjoittaa romaanisarja suuresta vuosisadasta, 1900-luvusta. Juuri ilmestynyt kolmas osa, Punaisen ja mustan välissä, kertoo maailmansotien välisestä ajasta ja päättyy siihen, kun Hitler hyökkäsi Puolaan. Alkoi toinen maailmansota.

Norjalaissyntyiset Lauritzenin kolme veljestä sukkuloivat Ruotsin Saltsjöbadenin ja Berliinin välissä. Natsit  alkavat nousta valtaan Saksassa, Ruotsissa rakennetaan kansankotia sosiaalidemokraattien johdolla.

Historiallisten romaanien ystävien keskuudessa Guilloun hanke kuvata 1900-lukua on herättänyt suurta uteliaisuutta. Itsekin olen tarttunut kirjoihin innosta hehkuen. Nyt näyttää siltä, että Guillou haukkasi liian ison palan.

Alku oli lupaava. Ensimmäinen kirja, Sillanrakentajat, on sekoitus seikkailuja, sukukronikkaa ja historiaa, eräänlaista aikuisviihdettä. Teksti on parhaimmillaan konkreettista siltojen ja rautateiden rakentamista, lumessa rämpimistä, purjehtimista ja suuria tunteita. Pidin kirjasta.

Viime vuonna julkaistu toinen osa, Keikari, oli mahalasku. Se on laveaa ja pitkitettyä proosaa puisevine henkilöineen. Nyt julkaistu kolmas osa tuotti jälleen pettymyksen. Hyvistä aineksista huolimatta Guilloun teksti ei imaise mukaansa.

Kirjan henkilöt eivät herää eloon; hyvät ovat hyviä, pahat pahoja. Guillou kuvittaa historiaa tylsähkösti ja kaavamaisesti. Historiallisia romaaneja lukevat historian harrastajat. Meille ei tarvitse selittää ikään kuin uutena asiana kaikkien tuntemia historiallisia tapahtumia.

Kun suomentajakaan ei ole ollut parhaassa iskussa, sai pinnistellä tosissaan, että jaksoi taapertaa kirjan loppuun asti. Kirjassa väitetään, että norjalainen Ivar Ballangrud sai kultaa Garmisch-Partenkirchenin olympialaisissa 1936 kaikilta hiihtomatkoilta paitsi 1500 metriltä. Ballangrud oli luistelija, ei hiihtäjä.

Eniten pidin kirjan lopusta, kun sillanrakentaja Lauritz odottaa tietoja suuren siltahankkeen lopullisesta valmistumisesta. Vihdoin tuleekin tieto: maailman suurin kaarisilta on romahtanut.

Samalla romahtaa myös Lauritz, päässä lyö tyhjää: silta romahti, elämä romahti. Seuraavan päivän lehdet kuittaavat kuitenkin asian pikku-uutisella. Oli isompiakin uutisia. Hitler oli hyökännyt Puolaan.

Ei voi välttyä vertaamasta Guilloun tuoretta tuotantoa suomalaisiin historiallisten romaanien kirjoittajiin. Vertailu kääntyy suomalaisten eduksi, vaikka tietysti katson asioita puolueellisesti kotimaisten silmälasien läpi.

Viimeaikaisen tuotannon valossa esimerkiksi Laila Hirvisaari, Raija Oranen, Antti Tuuri ja Kjell Westö ovat mestarikertojia ruotsalaiseen verrattuna.