Pentti Haanpään (1905-1955) kertomuskokoelma Kenttä ja kasarmi julkaistiin vuonna 1928, yli 85 vuotta sitten. Se jaksaa yhä herättää suuria intohimoja. Nyt on asialla Anssi Sinnemäki, joka uudessa kirjassaan vaatii Haanpään kunnian palauttamista, rehabilitointia.
Olin luullut, että Haanpään kunnia on palautettu jo ajat
sitten, mutta Sinnemäki on toista mieltä. Hän vaatii Haanpäälle hyvitystä
korkealta viralliselta taholta. ”Miten olisi seuraava manööveri:
Puolustusvoimat ottaisi tavakseen jakaa Kentän ja kasarmin kaikille
aliupseerioppilaille, joiden tulee läpäistä koulun päätteeksi sitä koskeva
kuulustelu.”
Tämän saattaisi Haanpääkin hyväksyä, ehkä silmäänsä
muljauttaen, kuten Askolan akan poika.
Sinnemäen kirja Sota kentästä ja kasarmista (Paasilinna,
2014) on perusteellinen selvitys aikansa kirjasodasta. Sinnemäki ryhtyy
Haanpään puolustusasianajajaksi sellaisella vimmalla ja ammattitaidolla, että
syytetyt ovat helisemässä. Pääsyytetty on Olavi Paavolainen, joka teilasi
tylysti Kentän ja kasarmin. Haanpää jätettiin yksin.
Kentän ja kasarmin ydinteema on Sinnemäen mielestä valta ja
erityisesti vallan väärinkäyttö. 23-vuotias Haanpää kirjoitti armeijasta
omakohtaisten kokemustensa pohjalta. Arvostelijat olivat sitä mieltä, että
Haanpää antoi väärän ja yksipuolisen kuvan sotalaitoksesta, suorastaan häpäisi
armeijan. Herkkä asia silloin ja nyt.
Kun monet myöhemmätkin kriitikot ovat selittäneet
Paavolaisen Haanpää-teilausta parhain päin, Sinnemäki on toista maata. Hän ei Loistavalle
Olaville armoa anna.
Ennen Kenttää ja kasarmia Helsingin kirjalliset piirit,
Paavolainen etunenässä, olivat ottaneet
Haanpään riemusaatossa vastaan. Takametsistä tullut ”tukkijätkä” oli kuin
mallinukke, mutta Haanpää ei suostunutkaan annettuun rooliin. Hän olikin vapaa
ja itsenäinen persoona.
Sinnemäki kirjoittaa, että Paavolaisen ääni tihkuu kateutta,
kun hän käy Kentän ja kasarmin kimppuun. Se oli Sinnemäen mielestä raukkamainen
ja epäreilu kollegan työtä vahingoittava teko, Paavolaisen julkisen uran
häpeätahra.
Haanpää joutui kustantajien boikottiin. Hän ei tahtonut
saada kirjojaan julki. Paavolaisen teilaus oli linjassa armeijan ja
kirkollisten piirien jo aloittaman kampanjan kanssa.
Sinnemäen tutkimusten löytönä voidaan pitää Hannu Haahden
väitöskirjaa, joka ilmestyi samana vuonna kuin Kenttä ja kasarmi. Haahden
tutkimukset osoittivat, että Haanpää oli oikeilla jäljillä kuvatessaan armeijan
oloja. Väitöskirja vaiettiin kuoliaaksi.
Sinnemäki on tullut jopa siihen tulokseen, että Kenttä ja
kasarmi puhdisti ”armeijan augiaantallia” niin että talvisodan ihme tuli
mahdolliseksi: ”Ja tämän sanon nimenomaan Jaakko Ilkan jälkeläisenä, jonka isä
oli vapaussoturi, lapuanliikkeeseen osallistunut lapualainen körttipappi ja
upseerikoulutuksen saanut kapteeni.”
Täydennetään vielä sen verran, että Anssi Sinnemäen omat
poliittiset miehuusvuodet kuluivat taistolaisen liikkeen palveluksessa.
Aina kun puhutaan Pentti Haanpäästä, tulee mieleen Arvo
Turtiaisen mainio runonpätkä:
Korttisakki,
pokka ja ventti.
Siinä on meillä
Haanpään Pentti.
Hänessä miestä
jokainen tuuma.
Ihmislämpöä.
Nauru kuuma.
Siinä on meillä
Haanpään Pentti.
Hänessä miestä
jokainen tuuma.
Ihmislämpöä.
Nauru kuuma.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti