Tämän joulun suosituin
lahjakirja lienee Jussi Valtosen He eivät tiedä mitä tekevät. Sen Anne Brunila
valitsi Finlandia-voittajaksi. Valinta ei ollut huono. Jos puoletkin
lahjakirjan saaneista jaksaa lukea kirjan loppuun, nostan hattua. Kirjassa on
lähes 600 sivua.
Suomalainen
kirjallisuuskeskustelu on sitä, että keskustellaan Finlandia-palkinnosta. Ja
kun palkinto on jaettu, suomalaiset ostavat voittajakirjan joululahjaksi.
Joulun alla myydään valtaosa kirjoista.
Anne Brunila kehui Valtosen kirjan
tajunnan räjäyttäväksi teokseksi. Itse olen yhä tajuissani, vaikka lopetin
juuri muutaman päivän luku-urakkani. Aikalaisarviot ovat usein menneet pieleen,
kun on katsottu jälkikäteen, mitkä teokset kestävät ajan rientoa. Siksi onkin
syytä olla varovainen, ettei julista kirjaa mestariteokseksi ennen aikojaan.
Valtosen kirja on laaja
sekoitus perhesuhteita, ajankuvaa, tulevaisuuden visioita, eläinten oikeuksia
ja ekoterrorismia. Se on myös sekoitus pamflettia, kaunokirjallisuutta ja
tieteisromaania. Se on paikoin hyytävä kuvaus tulevaisuudesta, missä uudet
tekniset laitteet hallitsevat ja pahimmillaan terrorisoivat elämää.
Ydinperheen
teini-ikäinen tytär käyttää uutta iAm-kojetta.
Se heijastaa suoraan aivoihin musiikkia, elokuvia, tunnetiloja ja muita
ärsykkeitä. Vanhemmat ovat neuvottomia, kun lapsia vietellään lääke-, muoti- ja
teknologiafirmojen koekaniineiksi.
Kirjan
vahvuus ovatkin ajankohtaiset teemat, joihin Valtonen on hyvin perehtynyt.
Jokaisena aikana lukijat ja kriitikot kaipaavat suurta aikalaisromaania, joka
selittäisi, mistä on kysymys. Tässä on hyvä yritys sellaiseksi.
Jos
kirjasta hakee heikkouksia, ne liittyvät suomen kieleen. Toisinaan teksti on
kuin huonohkoa käännöstä; onneksi ei kaiken aikaa. Kiinnostavat teemat pitivät
mielenkiintoa yllä, vaikka välillä tuli mieleen, että vähän olisi voinut
tiivistääkin.
Kirjan
tapahtumat liittyvät Suomeen ja Yhdysvaltoihin. Valtosella on teräviä huomioita
molemmista yhteiskunnista. Helsingissä vähän aikaa työskennelleen
amerikkalaisen tutkijan, Joen, silmin Suomi näyttäytyy erikoisena maana:
”Varsinkin
miehet halusivat Suomessa tehdä kaiken yksin, olla itsenäisiä, rankkoja ja
nerokkaita, eikä heidän työstään siksi voinut antaa palautetta eikä esittää
kysymyksiä, niitäkään, joiden avulla heistä olisi voinut tulla nerokkaampia.”
On
jo hyvä saavutus, että Valtonen pystyy pitämään järjellisesti koossa laajan
aineistonsa. Psykologin tausta näkyy tekstissä ja ehkä myös pappis-isä Ollin
vaikutus tuntuu. Raamatullisia äänenpainoja kirjasta löytyy nimestä alkaen: He
eivät tiedä mitä tekevät.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti