Suomessa on tunnetusti paljon hyviä naiskirjailijoita.
Heidän kirjojaan kannattaa miestenkin lukea, jotta tietää, mitä naisten päässä
liikkuu.
Anna-Leena Härköseltä olin tähän asti lukenut vain hänen
kiitellyn esikoisensa Häräntappoaseen, jonka hän kirjoitti jo lukiolaisena
vuonna 1984. Mielikuvissani Härkönen on aina ollut lapsitähti, nuori ja
lahjakas, vaikka ei hän enää mikään teini ole. Toivottavasti kirjailija ei
loukkaannu, kun paljastan, että hän täyttää ensi vuonna 50 vuotta.
Nyt luin uutuuden, Kaikki oikein. Se kertoo siitä, mitä
tapahtuu, kun lapsettomalle pariskunnalle tupsahtaa seitsemän miljoonan euron
lottovoitto.
Kirjan taustalla on kliseinen ajatus, että raha ei onnea
tuo. Pariskunnan suhde on koetuksella ja viina virtaa. Mies sanotaan irti
työpaikastaan ja nainen sanoutuu itse irti hoivahommastaan. Ihmissuhteet
kärsivät muutenkin yllättävästä rikastumisesta.
Härkönen on käyttänyt tausta-aineistona Pasi Falkin ja Pasi
Mäenpään kohta 20 vuotta vanhaa tutkimusta lottovoittajista. Ei liene
kuitenkaan olemassa yhtä totuutta lottomiljonääreistäkään. Heitä on moneksi,
kuten on meitäkin.
Härkönen on rutinoitunut kirjoittaja ja hänen kolumninsa
ovat suosittuja. Hänellä on vankka lukijakunta, joka koostunee pääasiassa
naisista. Heidän joukossaan Härkösen uutuuskirja on aina suuri tapaus.
Kaikki oikein –uutuudessa kirjailija on vahvimmillaan, kun
hän kirjoittaa nopeaa ja sujuvaa dialogia. Kirja on helppolukuinen ja selkeä.
Lukijan ei tarvitse palata taaksepäin ja miettiä, mistä tai kenestä on
kulloinkin kysymys.
Nopea vuoropuhelu tuo omat sudenkuoppansa tekstiin. Vaikka
kirjassa käsitellään rankkojakin asioita, tarkkailin niitä kepeästi ja
ulkopuolisena. En pystynyt samaistumaan päähenkilöihin enkä sympatiseeraamaan
ketään kirjan henkilöistä. Kun teksti on lähes pelkkää dialogia, se alkaa
puuduttaa. Aloin kaivata enemmän rytminvaihdoksia.
Otin tietoisen riskin, kun lähdin Härkösen matkaan. Tiedän,
että en kuulu hänen kirjojensa lukijoiden ydinryhmään. Olen mies ja liian
vanha. Silti en kadu mitään: Härkönen on omassa lajissaan Suomen huippua ja oli
hauska tutustua 30 vuoden ja Häräntappoaseen jälkeen hänen tuotantoonsa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti