Kirjan kansikuvassa poseeraa 17-vuotias kauhavalainen
Hellevi Keko ja selkä kameraan päin mies tummassa puvussa vuonna 1961. Mies on
alle 30-vuotias Aatos Erkko. Hellevi Keko voitti Me Naiset –lehden ensimmäisen
mallikilpailun, Aatos Erkko oli silloin Me Naisten kustantaja, Viikkosanomien
päätoimittaja ja kohta myös Hesarin päätoimittaja.
Mestarikuvaaja Caj Bremerin kuva kertoo paljon. Aatos Erkko
oli elämänsä loppuun asti kasvoton mies. Ei häntä oikein kukaan tuntenut. Hän
oli mystinen ja ristiriitainen patruuna, joka usein vaikutti onnettomalta
rahakasansa keskellä.
Kuva kertoo myös Erkon suhteesta naisiin. Hän tarvitsi
lähelleen naisia, jotka nojasivat hänen olkapäähänsä ja kuuntelivat hänen
huoliaan. Erkko ryhtyi systemaattisesti nostamaan naisia myös lehtensä
päätoimittajiksi. Naisille hän avautui enemmän kuin kenellekään miehelle.
Kuva kertoo myös Erkkojen suhteista Yhdysvaltoihin.
Mallikilpailu oli järjestetty yhteistyössä newyorkilaisen Eileen Fordin
mallitoimiston kanssa. Hellevi Keko teki voittonsa jälkeen pitkän malliuran
Yhdysvalloissa.
Erkot olivat lännen miehiä. He toivat Suomeen Aku Ankan,
Valitut Palat ja levittivät monin tavoin amerikkalaista ilosanomaa
suomalaisille.
Olen ollut töissä Helsingin Sanomissa ja Ilta-Sanomissa
1970- ja –80 -luvuilla. Siksi minua kiinnosti erityisesti se, mitä niistä
ajoista kerrotaan Antti Blåfieldin kirjassa.
Yksi kirjan mielenkiintoisimmista jaksoista on kertomus
siitä, miten Yhdysvaltain ystävä Aatos Erkko suomettui ja miten hänestä tuli
suorastaan pelokas Neuvostoliiton liehakoitsija. Hesari ja Erkko muuttivat
suhtautumistaan myös Urho Kekkoseen. Vielä 1960-luvun lopulla Hesarin ja
Kekkosen suhteet olivat jäätävät.
Blåfield kertoo, että 1980-luvun alussa Erkko oli erityisen
peloissaan Neuvostoliiton aikeista. Lähteistä ei ole selvinnyt, mikä pelon
aiheutti.
Erkko lähetteli päätoimittaja Heikki Tikkaselle paheksuvia
viestejä, että yya-sopimuksen 35-vuotisjuhla oli hoidettu huonosti: ”Ei mitään
sivun otsikointia, ei huomaavaista pääkirjoitusta.” Aiemmin Erkko oli
tyytymätön ulkomaankauppaministeri Patolitshevin syntymäpäivän hoitoon: ”Olisin
toivonut erikoiskäsittelyä.”
Suhtautuminen Neuvostoliittoon aiheutti kriisin Erkon ja
Tikkasen välille. Erkko lähetti marraskuussa 1982 Tikkaselle kirjeen, jossa hän
vaati pääkirjoitusta Suomen ja Neuvostoliiton suhteista. Maiden välistä kauppaa
pitäisi Erkon mielestä tarkastella myös Neuvostoliiton näkökulmasta, mikä olisi
Suomenkin etu.
Tikkanen ei toteuttanut Erkon kuutta näkökohtaa eikä ymmärtänyt
miksi voimakas reaktio juuri silloin oli ajankohtainen. Erkko lamaantui täysin
Tikkasen vastarinnasta: ”Tämä ilmoituksesi on minulle hyvin dramaattinen asia.”
Erkko ei kuitenkaan pystynyt tai halunnut perustella
vaatimuksiaan enempää vaan vetäytyi koko asiasta tyypilliseen tapaansa: ”Minä
en keskustele koko asiasta enempää. Me emme enää puhu tästä. Se on käsitelty
loppuun nyt.”
Blåfieldin kirjan valossa Heikki Tikkanen nousee aivan
uuteen arvoon. Hän ei ollutkaan Erkon tahdoton käsikassara vaan itsenäinen
päätoimittaja. Muistan miten me nuoret ja ”viisaat” toimittajat naureskelimme
aikoinaan Tikkaselle, kun hän lähetteli toimitukseen uutisvinkkejään.
Tikkasen uutisvihjeet, joita kutsuttiin ”tikkasiksi”, olivat
usein arkisista, maanläheisistä asioista, joita hän oli omin silmin nähnyt tai
joku oli hänelle soittanut.
Loistavat Erkot antaa hyvän kokonaiskuvan Päivälehti -
Hesarin Erkoista (Eero, Eljas, Aatos) ja heidän päätoimittajistaan.
Toimittajille ja mediasta kiinnostuneille kirja on suorastaan herkkupala. Se on
harvinainen kurkistus Erkkojen kulissien taakse.
Kirjan henkilöarviot eivät ole mitään kiiltokuvia vaan
yllättävän suorasukaisia, kun vielä ottaa huomioon, että kirja on osa Hesarin
omaa historiaprojektia. Epämiellyttäviäkin asioita tuodaan julki jopa elossa
olevista, mutta erityisesti jo kuolleista henkilöistä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti