Ennen kuin kaikki muuttuu ei ole
viittaus eduskuntavaalien kampanjointiin vaan Taina Latvalan
kertomuskokoelman nimi (Otava 2015). Se kertoo niistä iloista ja
suruista, joita nuori nainen kohtaa aikuistumisen tiellä.
Kirjan alku on aina tärkeä. Se voi
joko houkuttaa lukemaan tai karkottaa lukemasta. Taina Latvala
aloittaa uuden kirjansa näin: ”He kävelevät kuumalla asfaltilla,
sormet toistensa lomassa kuin taipuneina rukoukseen. Heinäkuu
tuoksuu nurmikolta ja nuorilta naisilta, linnut laulavat suruista
joita he eivät vielä tunne.”
Taina Latvala osaa kirjoittaa kaunista
suomea. Hänen tyylinsä on konstailematonta ja yksinkertaista, mutta
ei tylsää. Hän tietää, että tarinan juju on yksityiskohdissa.
Nuo alun lauseet ja kirja muutenkin
vahvistavat käsitystä, jonka mukaan Taina Latvala on yksi nuoren
polven lahjakkaimmista kirjailijoista. Hänellä on oma ääni, joka
erottuu massasta. Hänen tarinansa ovat usein huumorin sävyttämiä,
surumielisiä. Pohjalaistyttö tarkkailee sivullisena helsinkiläistä
elämänmenoa.
Vaikka en varmastikaan kuulu Latvalan
lukijoiden ydinryhmään, minun oli ikäerosta huolimatta helppo
samaistua kirjan tunnelmiin: ulkopuolisuus, huumori, surumielisyys ja
yksinäisyys joukkojen keskellä eivät sukupuolta tai ikää kysele.
Jostain syystä pidin erityisesti
luvusta Kissan yksityisyys. Siinä kirjailija irvailee taidokkaasti,
miten kertoja joutui poliisin kynsiin, kun häntä epäiltiin kissan
yksityisyyttä loukkaavan tiedon levittämisestä.
Taustalla on
vakava asia (yksityisyyden suoja), mutta jos viranomaiset ottavat
kaiken tosissaan, se voi johtaa järjettömyyksiin. Kafkamainen
tarina naisesta joka muuttui kissaksi!
Osaan kuvitella paikat ja monet
henkilötkin, joista Latvala kirjoittaa. Isä on tässäkin kirjassa
keskeisessä roolissa, kuten aiemminkin Tainan tuotannossa.
Suorastaan riipaiseva on luku Keskeneräinen, joka päättyy isän
kuolemaan: ”Minusta tuntuu, että kaikki oli jäänyt kesken hänen
elämässään; oli niin paljon mitä hän olisi vielä halunnut
tehdä.”
Kiinnostustani Taina Latvalan
tuotantoon lisää se, että tunsin hänen isänsä. Olimme yhden
vuoden lukiossa jopa samalla luokalla.
Sain tämän uutuuskirjan yllättäen
netistä HelMet -systeemin kautta sähkökirjana eilen (9.4.2015),
vaikka kirja ei taida olla vielä edes kaupoissa. Ajan hermolla siis
ollaan. Kiitos hyvälle kirjastolle!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti