Kun puhutaan Milan Kunderasta, ei voi
erottaa elämää, politiikkaa ja erotiikkaa. Näillä teemoilla
juuri 86 vuotta täyttänyt Kundera leikittelee myös uudessa
kirjassaan (Merkityksettömyyden juhla, Siltala 2015). Keskeisessä
osassa ovat naisen napa, Stalin tovereineen ja hyväntuulisuuden
ylistys.
Pariisilaistunut tsekki on edelleen
hyvässä iskussa, vaikka ei tässä pienoisromaanissa parhaiden
kirjojen (Olemisen sietämätön keveys, Elämä on toisaalla, Pila)
tasolle päästä. Mestarismies osaa kirjoittaa kiinnostavasti niin
aidasta kuin aidanseipäistä. Kirja, jossa on vain 128 sivua, on
kuin esseen ja romaanin välimuoto.
Kundera on lumoutuneena pannut
merkille, että erityisesti nuorilla naisilla on tapana kulkea
julkisesti napa paljaana. Ennen naisen eroottisessa vartalossa
kultaisia kohtia olivat sääret, pakarat ja rinnat. ”Kunnes eräänä
päivänä tajusin, että mukaan on luettava vielä neljäs: napa”,
yksi kirjan henkilöistä sanoo. Tämän mullistuksen merkitystä
pohditaan ja tullan siihen johtopäätökseen, että yksilöllisyys
on illuusio. Kaikilla on suunnilleen samanlainen napa.
Suomessa
vietetään juuri nyt eduskuntavaalien alla syyttelyn, syyllistämisen
ja tuomiolle vetämisen riemujuhlaa. Hyväntuulinen huumori loistaa
poissaolollaan.
Otetaan
Kundera avuksi ja pohdiskellaan hyväntuulisuutta. Meitä ympäröivän
merkityksettömyyden tunnustaminen on Kunderan mielestä avain
viisauteen ja hyväntuulisuuteen.
Merkityksettömyyttä
on kaikkialla. Mieltä vailla voidaan olla niin taistelu- kuin
vaalikentillä, sekä kokkareilla että metsästysretkillä.
Eräänlaisia merkityksettömyyden merkkejä ovat kirjan kuvaukset
Stalinin peltopyyn metsästyksestä ja coctail-tilaisuuden rituaalit
soidinmenoineen.
Kundera
on nostanut kätensä pystyyn. Kun maailmaa ei voi mullistaa tai
uudistaa eikä onnetonta etenemistä pysäyttää, on vain yksi
vastarinnan muoto: maailmaa ei pidä ottaa vakavasti.
Kirjan Ramon opastaa Hegelin tyyliin:
”Vasta äärettömän hyväntuulisuuden korkeuksista voit
tarkastella alapuolellasi leviävää ihmisten ikuista typeryyttä ja
nauraa sille.”
Avoimeksi jää kuitenkin kysymys,
miten hyväntuulisuuden voi löytää. Yksi vaihtaa jatkuvasti
tyttöystäviä, jotta ei ikävystyisi: ”Kuten tiedät, mikään ei
ole pahempaa kuin ikävystyminen. Siksi vaihdan tyttöystäviä.
Ilman sitä ei löydy hyväntuulisuutta.”
Jotenkin Kundera onnistuu istuttamaan
Stalinin matelevine tovereineen kirjaansa ilman että se häiritsee.
Kun Molotov kuiskii Stalinille, että ne aikovat kaataa sinun
patsaasi, Stalin ärähtää: ”Sellaista kutsutaan unelman lopuksi!
Kaikki unelmat loppuvat aikanaan. Se on yhtä odottamatonta kuin
väistämätöntäkin. Ettekö te moukat sitä tienneet?”
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti