Täysosuma

Juha-Pekka Koskinen on vaivihkaa kirjoittanut itsensä suomalaisen proosan ykkösketjuun. Hänen juuri ilmestynyt uutuutensa (Kuinka sydän pysäytetään, WSOY 2015) on vakuuttava näyttö miehen taidoista. Kirja on romaani sodasta ja rakkaudesta, sisällissodasta ja talvisodasta sekä Juho Urho Stendahlin taiteilusta perheen, valtapolitiikan, vakoilun ja diplomatian syvissä vesissä.

Juho Urho (huom. etunimet) Stendahl, sittemmin Kivilaakso, on kuin pieni Suomi, jonka pitää korvata oveluudella vähäiset voimat. Siinä pelissä ihanteet rapisevat.

Juho Kivilaakson isä oli tsaarin armeijan upseeri, kuten Mannerheim. Isä jäi Venäjän vallankumouksen jälkeen puna-armeijan palvelukseen. Hän jätti perheensä ja rupesi palvelemaan uutta valtaa.

Pojasta tuli myös sotilas, Mannerheimin tiedustelu-upseeri ja uskottu, joka sukkuloi Moskovan, Berliinin ja Tukholman välillä. Talvisodassa isä ja poika taistelivat eri puolilla. Siitä syntyy kirjan jännite. Poika janoaa hyvitystä isänsä teoista. Kirjailija kuvaa kaunokirjallisin keinoin talvisodan taustoja.

Mannerheimin lisäksi kirjassa esiintyy monia tuttuja henkilöitä: kabineteissa Stalin, Molotov ja Kuusinen, Paasikivi, Tanner ja Poika Tuominen. Sotarintamalla tavataan mm. Marokon kauhu Aarne Juutilainen ja tarkka-ampuja Simo Häyhä.

Naisia ei kirjassa paljon ole, ja jos on, he ovat usein vähän outoja lintuja, kuten amerikkalainen reportteri Vera. Kansa taisteli, miehet kertovat ja naiset ovat sivuosassa. Näinhän se menee oikeassakin elämässä.

Mannerheim luottaa vanhan upseeritoverinsa poikaan, vaikka häntä epäillään vakoilustakin vastapuolen hyväksi. Tietoja vaihdetaan, raha liikkuu ja ihmisen henki on halpaa kauppatavaraa.

Kun Juho Kivilaakso tapaa Otto-Ville Kuusisen Moskovassa, tämä kertoo, mikä on pelin henki: ”Pitää tietää paljon mutta salata kaikki. Sillä tavalla elää vanhaksi.” Otto-Ville tiesi mistä puhui. Hän oli selviytymisen mestari.

Kyynisen valtapelin ja salaliittojen maailmassa Juho Kivilaakso päivittelee: ”Mikä mieletön maailma tämä onkaan. Jos tavallinen mies ryöstää pankin, hänet heitetään vankilaan. Kun diktaattori varastaa kaupungin tai peräti valtion, hänelle hurrataan.”

En ole pitkiin aikoihin lukenut niin pelkistettyä ja helppoa suomea kuin JP Koskinen kirjoittaa. Oletan, että helppous ei synny itsestään. Sen takana täytyy olla paljon harjoittelua. Ei tule vaivatta vapaus eikä sujuva teksti.

Koskisen edellinen kirja Ystäväni Rasputin oli Finlandia-ehdokkaana. En ylläty, jos tämä uutuus nappaa ehdokkuuksia, kun erilaisia kirjallisuuspalkintoja jälleen tänä vuonna jaetaan.

Kuinka sydän pysäytetään on omassa lajissaan täysosuma, napakymppi.