On
hankala arvioida kirjaa, kun on kuullut ennakkoon siitä pelkästään myönteisiä
arvioita. Kun on lisäksi tavannut kirjailijan, ja hän osoittautui viisaaksi ja
mukavaksi mieheksi, kriitikon umpikuja on valmis.
Tuskaa
lisää tietoisuus siitä, että kirjan on kustantanut Teos, jolla on läheiset
kytkennät Uuteen Suomeen (huom: blogi myös Uudessa Suomessa). Arvostelukappaletta tosin en ole saanut.
Juha
Hurmeen Nyljetyt ajatukset (Teos, 2014) on ylistyslaulu kirjoille ja
lukemiselle. Se on pitkä esitelmä myös taiteesta yleensä, korkeakirjallinen 700
kilometrin ja lähes 500 sivun souturetki Kustavista Hailuotoon. Nyljetyt
ajatukset on enemmän tietokirja kuin kaunokirjallinen teos.
Päähenkilöt
ovat Aimo ja Köpi, soutukaverukset. Aimo ylistää lukemista tähän tapaan:
”Lukekaa ulkona, lukekaa sisällä, lukekaa ulkoa, lukekaa sisältä, surussa
lukekaa ja ilossa, surussa lohduksi ja ilossa tasoitukseksi. Lukekaa kotona,
matkalla, pitkittäin ja poikittain.”
Tällaista ylistystä ei voi purematta niellä. Lukemisella täytyy
olla myös haittapuolia. Jo Narrien laivassa (1494) väitettiin, että ”ken lukee
paljon, muuttuu haaveilijaksi”. Ja roomalainen tuomari tiuskaisi muinoin
apostoli Paavalille: Liika lukeminen tekee sinut hulluksi.
Hulluus onkin hyvä teema. Se kulkee punaisena lankana läpi
Hurmeen paksun kirjan. Johtopäätös on, että arvostetuimman kirjallisuuden
ytimessä asuu hulluus.
Esimerkkejä
riittää: Shakespeare, Cervantes, Dostojevski, Gogol, Kafka, Kivi… ”Mieli on
murrettava, jotta selviäisi mikä mieli on, mikä on mielekästä.” Hullun hommaa!
Hurmeen
suomalainen esimerkki Aleksis Kivi kuvasi Simeonin persoonassa Raamatun,
viinapullon ja masennuksen kolmiyhteyden, syyllisyydensekaisen juoppohulluuden
ja itsemurhayritykseen päätyvän oireyhtymän. Eli suomalaisen miehen.
Köpi
ylistää myös Kari Peitsamoa, joka on hänen mielestään herkkä reagoimaan tämän
maailman hullutuksiin. Peitsamo nimetään viisaaksi narriksi.
Hulluuden
keskellä yksi Hurmeen kirjan viisauksista on toteamus, että taide ei ole ikinä
ajassa kiinni eikä se selitä eikä opeta. Kirjoittaminen on rehellistä
valehtelua ja taiteella on vain yksi velvoite: olla taidetta.
Kirjailijat
ovat nykypäivän julkkiksia, joista osa patsastee ihailtuna tähtenä mielellään
lehdissä ja televisiossa. Maine voi kuitenkin mennä, kuten ranskalainen
esimerkki osoittaa. Se on pienestä kiinni.
Sartre kertoo eräässä kirjassaan, miten hänen isoisänsä ihaili
erästä kirjailijaa, kunnes luuli nähneensä tämän menevän sikahumalassa
kapakkaan. Siitä lähtien isoisään juurtui halveksunta ammattikirjailijoita,
”noita mitättömiä ihmeentekijöitä kohtaan, jotka pyysivät kultakolikkoa
näyttääkseen kuun ja näyttivätkin lopulta parista pennistä takapuolensa”.
Siinäkö
nykyisenkin julkkiskirjailijan koko kuva?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti