Jälleen kelpo jännäri Ruotsista

Ruotsista tulee jatkuvasti uusia, tasokkaita jännäreitä, jotka menestyvät myös maailmalla. Siitä hyvä esimerkki on juuri suomeksi ilmestynyt Pietarin kapellimestari. Onko Tukholmassa tehdas, joka tuottaa menestysteoksia vai mistä on kysymys?

Pietarin kapellimestari iskee alati ajankohtaiseen teemaan Venäjän uusrikkaista. Tapahtumat on sijoitettu pääasiassa Moskovaan ja vuoteen 2003, joskin kirja alkaa Pietarista 1993. Venäjästä annettu kuva ei ole kaunis vaan ruma ja pelottava.

Kirjan päähenkilö, ruotsalainen investointipankkiiri Tom Blixen järjestelee ökyrikkaiden sijoituksia ja yrityskauppoja, joissa joutuu toimimaan henkensä kaupalla. Ruumiita tulee ja vaarallisia tilanteita riittää.

Pietarin kapellimestari on Moskova noir –trilogian ykkösosa. Kirjoittajat ovat minulle uusia tuttavuuksia: Camilla Grebe ja Paul Leander-Engström, joka asui Venäjällä yli kymmenen vuotta. Hän oli ensin tiedustelutehtävissä ja sitten talouselämän palveluksessa. Hänellä lienee paljon myös sisäpiirin tietoa siitä, miten Venäjällä Neuvostoliiton romahduksen jälkeen rikkaudet jaettiin uusiin käsiin, miten oligarkit syntyivät.

Kirja onkin parhaimmillaan, kun se taustoittaa uusrikkaiden raadollista toimintaa ja Venäjän hallinnon korruptiota tässä likaisessa pelissä. Hodorkovskin ja Putinin haamut voi kuvitella tapahtumien taustalle. Monen henkilön esikuvat tunnistaa hyvin.

Pietarin kapellimestarin motoksi on lainattu vanhaa venäläistä sananpartta, jonka mukaan pikkuvarkaat hirtetään, mutta suurrikollisia kunnioitetaan. ”Neuvostoliitto oli aikoinaan ollut todellinen poliisivaltio, mutta nyt maa oli muuttunut yksityiseksi vartiointivaltioksi.”

Ruotsalaiset ovat tehneet hyvin kotiläksynsä. He tuntevat asiat, joista kirjoittavat. Toisaalta henkilöt jäävät hieman etäisiksi.

Päälle liimatuilta tuntuvat myös tarinaan laskelmoidusti istutetut romanttiset nyyhkyjutut lapsineen. Ja entäs sitten venakot: he ovat usein kauniita ja isorintaisia, joskin yllättävän moni tuoksahtaa hieltä hienojen ruotsalaisten neniin.

Erään ruotsalaislehden arvion mukaan vuoden 2003 Moskovaan verrattuna Al Caponen Chicago 1920-luvulla oli lasten puuhamaa. Mikä lienee tilanne nyt? Ruotsalaiset esittänevät oman tulkintansa kirjan jatko-osissa.