Paavo Nurmi ja valkoinen mies

Istuin suurjuoksija Paavo Nurmen (1897-1973) olohuoneessa syyskuussa 1972 ja seurasin hänen kanssaan televisiosta Münchenin olympialaisten estejuoksun finaalia. Olin kesätoimittajana Helsingin Sanomien urheilutoimituksessa ja jostain syystä minut, kokemattomin toimittajakokelas, lähetettiin tekemään juttua Rajasaarentielle Taka-Töölöön.

Tuo vanha tapaaminen palautui mieleen, kun luin historiantutkija Erkki Vettenniemen uuden teoksen Suomen kestävyysjuoksun historiasta. Nurmi on tietysti yksi päähenkilöistä. Vettenniemen opus kokoaa kustantajan (SKS) mukaan ensimmäistä kertaa lajin satavuotisen taipaleen yksien kansien väliin.

Kirja on helppolukuinen perusteos, jossa ei koville urheilumiehille ja -naisille ole sinänsä paljon uutta tietoa, mutta silti teksti tempaa mukaansa. Lukija pysyy hyvin vauhdissa, vaikka ei olisikaan huippu-urheilun suurkuluttaja.

Vettenniemi kuvaa kiinnostavasti urheilun huippuhetkiä, kuten Münchenin estefinaalin, jota siis seurasin valokuvaaja Jarmo Matilaisen kanssa Nurmen kotona. Nurmi oli tuolloin jo sairas ja katkera mies. Hän kuolikin runsas vuosi tapaamisemme jälkeen.

Nurmi antoi ymmärtää, ettei urheilu häntä paljon kiinnosta. "Kultamitalia en pidä hiekkamurua arvokkaampana", hän tokaisi.

Estejuoksun aikana yhdeksän kultamitalin mies kuitenkin selvästi innostui. Hän eli juoksun vaiheet jännittynyt ja tarkkaavainen ilme kasvoillaan.

Innokkaimmat odottivat estejuoksusta Suomelle jopa kolmoisvoittoa. Mukana olivat Tapio Kantanen, Pekka Päivärinta ja Mikko Ala-Leppilampi. Kovimmat vastustajat tulivat Keniasta.

Ala-Leppilampi tyri mahdollisuutensa jo puoli tuntia ennen kilpailua. Hän loikoili pukukopissa, nousi ylös kevyen hieronnan jälkeen ja löi päänsä vaatekoukkuun. Otsaan tuli viiden sentin haava.

Valmentaja Kari Sinkkonen sitoi haavan hätäisesti ja Mikko juoksi pää näyttävästi siteessä. Jo toisella kierroksella Ala-Leppilampi törmäsi esteeseen ja kaatui; käsikin taisi murtua. Hän oli lopulta kymmenes. Myöhemmin hän myönsi veritankkauksen, joka kiellettiin vasta 1985.

Kisan voitti Kenian Kipchoge Keino, Kantanen sai pronssia, Päivärinta oli kahdeksas. Paavo Nurmi ylisti kursailematta kenialaisten ja erityisesti Keinon taktiikkaa: "Juoksi kuin valkoinen mies, järjellä."

Millaisen kohun Nurmen kommentti olisi aiheuttanut nykypäivänä? Eihän se ihan poliittisesti korrekti ollut 70-luvullakaan, mutta Nurmi on aina juossut omassa sarjassaan.

Mikä on ollut suomalaisten menestyksen salaisuus? Kirjassa esitetään kohteliaita kysymyksiä. Menestyivätkö Hannes Kolehmainen ja Paavo Nurmi siksi, että he ottivat leikiksi tarkoitetun kilpailun tosissaan ja rikkoivat siinä ohessa amatöörisääntöjä? Palasivatko suomalaiset 1970-luvulla huipulle dopingin ansiosta, kuten yleisesti arvellaan?

Kun Nurmi ja muut suomalaiset juoksivat mitaleja, puhuttiin lentävistä suomalaisista. Nyt kun mitalit ovat muisto vain, Vettenniemi kiteyttää, että lentävien suomalaisten maasta on tullut hiipivien hölkkäreiden valtakunta.