Hyvän avioliiton salaisuus

Jos joutuisin valitsemaan, mitä kirjoja ottaisin autiolle saarelle, yksi valinta olisi selvä: Michel de Montaignen esseitä. Esseistä on juuri ilmestynyt suomeksi kolmas ja viimeinen osa. Edelliset osat ilmestyivät 2003 ja 2008. Suomentaja Renja Salminen on tehnyt hyvää työtä ja WSOY kulttuuriteon.

Montaigne (1533-1592) on ajaton klassikko. Häntä pidetään maailman ensimmäisenä esseistinä. Nämä 1500-luvulla kirjoitetut esseet ovat yllättävän ajankohtaisia. Ajat muuttuvat, mutta ihmisluonto pysyy samanlaisena.

Montaignen kirjaston kattopalkkiin oli maalattu mietelause ”Per omnia vanitas”, joka viittaa Saarnaajaan: Turhuuksien turhuus, sanoi Saarnaaja, kaikki on turhuutta. Mutta Montaigne ei kuvittele itsestään liikoja: Tuskin mikään on räikeämmin turhuutta kuin se, että turhuudesta kirjoitetaan näin turhanpäiväisesti. Ironia on usein Montaignen tyylilaji.

Ranskalainen aatelismies kirjoittaa häpeilemättömästi pääasiassa itsestään, mutta jostain syystä se ei häiritse lainkaan. Yksityisestä yleiseen; sehän on tänäkin päivänä yleinen tapa niin kirjoissa, lehti- ja televisiojutuissa kuin elokuvissa.

Kolmannessa osassa Montaigne kirjoittaa paljon kuolemasta, vaikka mikään inhimillinen ei ole hänelle vierasta. Lukujen otsikoista saa käsityksen aiheiden kirjosta: Hyödystä ja kunniallisuudesta, Katumuksesta, Kolmenlaisesta seurasta, Korkean aseman haitoista, Keskustelutaidosta, Turhuudesta, Kasvonpiirteistä, Kokemuksesta…

Aiheet vaihtelevat, mutta Montaigne myöntää itsekin, että hän kirjoittaa usein asian vierestä, ihan tietoisesti. Hän vähättelee itseään, usein hän on kuitenkin itsetietoinen ja oman arvonsa tunteva, mutta aina kohtuuden ystävä.

Kun Montaigne puhuu vallanpitäjistä, hän korostaa sattuman merkitystä. Hänen mielestään jopa viisauttamme ja harkintaammekin ohjaa enimmäkseen sattuma.

”Katsokaa ketkä ovat kaupunkien mahtimiehiä ja ketkä tekevät työnsä parhaiten: huomaatte että yleensä vähiten lahjakkaat. Toisinaan naiset, lapset ja mielipuolet ovat hallinneet laajoja valtakuntia yhtä hyvin kuin kyvykkäimmät ruhtinaat. Ja Thukydides sanoo, että hidasjärkiset onnistuvat siinä yleensä paremmin kuin teräväpäiset. Me selitämme heidän hyvän onnensa viisauden ansioksi.”

Ihminen on Montaignen mielestä etevä vain jos hänellä on onnea, ja ”sen jälkeen me kaikki kehumme häntä taitavaksi”. Ja viisaatkin puhuvat asioista usein sen mukaan, millaista hyötyä niistä on, eivät sen mukaan, millaisia ne ovat.

Montaigne kirjoittaa korkean aseman haitoista, mutta myöntää naureskellen, että koska ei voi sitä saavuttaa, hän kostaa puhumalla siitä halventavasti. Suurin ja kunniakkain mestarisuoritus esseistin mielestä on elää ihmisiksi. Kaikki muu – hallitseminen, aarteiden haaliminen, rakentaminen – on enintään lisuketta ja kylkiäistä.

Lopuksi pitää täyttää otsikon lupaus eli vastata kysymykseen, mikä on hyvän avioliiton salaisuus Montaignen mukaan: ”Minusta se mies, joka sanoi, että hyvään avioliittoon tarvitaan sokea vaimo ja kuuro mies, tiesi totisesti, mistä puhui.”