Olavi Paavolainen (1903-1964)
kiinnostaa yhä yli 50 vuotta kuolemansa jälkeen. Viime vuonna
hänestä julkaistiin kaksi kirjaa ja yksi väitöskirja. Se on pieni
ihme, kun ottaa huomioon, että hänen kirjallinen tuotantonsa on
suppea.
Panu Rajalan yli 600-sivuinen järkäle
(Tulisoihtu pimeään – Olavi Paavolaisen elämä, WSOY 2014)
osoittaa, että Paavolainen oli ennen kaikkea tyyliniekka. Hän
halusi aina olla edelläkävijä, kehityksen kärjessä. Voisi myös
ilkeästi sanoa, että hän oli opportunisti, tuulenhaistelija ja
takinkääntäjä pahimmasta päästä.
Kun puhutaan Paavolaisesta, ei voi
ohittaa hänen naisiaan. Panu Rajala on elementissään, kun hän
pääsee kuvaamaan Paavolaisen lukuisia naissuhteita. Tunnetuimmat
naiset Paavolaisen elämässä olivat Helvi Hämäläinen ja Hertta
Kuusinen.
Paavolainen oli kerran naimisissakin,
mutta ei sekään onni monta vuotta kestänyt. Kun joku myöhemmin
ihmetteli, miksi hän oli mennyt naimisiin Sirkka-Liisa Virtamon
kanssa, perustelu kuului: ”Kun me olemme niin komea pari.”
Rajala lopettaa kirjansa toteamukseen,
että äiti Alice Paavolainen o.s. Löfgren oli Olavi Paavolaisen
ainoa elämän läpi kestänyt naissuhde.
Mikä mies Olavi Paavolainen lopulta
oli? Itse ahmin nuorena miehenä hänen matka- ja esseekirjojaan
(Kolmannen valtakunnan vieraana, Nykyaikaa etsimässä, Lähtö ja
loitsu, Risti ja hakaristi) suuren innostuksen vallassa.
Olavi Paavolainen flirttaili natsien ja
myöhemmin kommunistien kanssa, mutta ei hän oikein mihinkään
sitoutunut. Tarkkanäköinen Helvi Hämäläinen kuvasi Paavolaisen
ja Jarno Pennasen ominaislaatua näin:
”He olivat intellektuelleja, jotka
halusivat olla ajan tasalla, mieluimmin pari askelta oman aikansa
edellä. Kumpainenkin tahtoi etukäteen kiinnittyä siihen
ideologiaan, joka perisi maan – oli se fasismi tai kommunismi –
ei ideologian itsensä tähden eikä tulevien valta-asemien
varmistamiseksi, vaan siksi, että heitä poltti kunnianhimo olla
näkijä, profeetta. He eivät olleet eivätkä halunneet olla
myötäjuoksijoita, vaan kuriireja, edelläkävijöitä, uuden ajan
airuita.”
Paavolainen hurmaantui Nürnbergin
puoluepäivillä pikemminkin Hitlerin komeista juhlista ja
uniformuista kuin itse aatteesta. Mika Waltari määritteli ystävänsä
niin, että hänessä oli aina monta minää, joista hän nosti esiin
sen mitä juuri sinä aikana tarvittiin. Olavi Paavolainen oli
monikasvoinen mies.
Martti Haavio keksi päiväkirjassaan
Paavolaiselle tittelin kulttuurikirjeenvaihtaja: ”Paavolainen on
lähinnä esteetti, kuten näkyy hänen Saksan-kirjastaan.
Politiikkaa hän ei ymmärrä vähääkään – miksi hän muuten
niin innostuneesti suhtautui tuossa teoksessaan natseihin; aivan
kritiikitöntä.”
Panu Rajala on kirjoittanut sujuvan
elämäkerran Paavolaisesta. Alun perusteellisten kuvausten jälkeen,
Paavolaisen elämän traagiset loppuvaiheet mennään nopeasti läpi
ikään kuin kirjailija olisi havahtunut, että kirja paisuu liian
paksuksi.
Vanheneva Paavolainen oli traaginen
hahmo, joka keskittyi juopottelemaan eikä juuri näyttäytynyt
työpaikallaan Yleisradiossa. Matti Kurjensaaren lanseeraama Loistava
Olavi Paavolainen oli muisto vain. Hän kuoli vain 61-vuotiaana.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti