Georg C. Ehrnrooth (1926-2010) oli ilmiö suomalaisessa politiikassa monella vuosikymmenellä. Hän oli aatelisten Vennamo, yksinäinen susi ja monien vaalien ääniharava, joka ajautui vähitellen periaatteidensa vuoksi marginaaliin. Hänestä tuli poliittinen hylkiö, jolla peloteltiin pieniä lapsiakin.
Miten näin pääsi käymään? Siitä kertoo juuri ilmestynyt komea elämäkerta (Riku Keski-Rauska: Yksinäinen Ehrnrooth - Georg C. Ehrnrooth yya-Suomen puristuksessa, Otava 2015).
Ehrnrooth syntyi kultalusikka suussa. Jori Cee, kuten häntä kutsuttiin, syntyi Ehrnroothien ja Mannerheimien sukuun. Marsalkka Mannerheim oli hänen kummisetänsä. Kirjassa Jutta Zilliacus kiteyttää:
"Tämä aatelisten Vennamo on ylipäänsä sangen merkillinen ilmiö politiikassa. Ihminen, joka etuoikeutetun sosiaalisen taustansa, kulttuuriperintönsä, älyllisen liikkuvuutensa ja väsymättömän poliittisen aktiivisuutensa ansiosta olisi voinut kohota yhdeksi maamme vaikutusvaltaisimmista poliitikoista, jopa ministerin korkeaan asemaan, on hillittömän luonteensa takia ajanut itsensä umpikujaan, jonne ei mahdu kuin kostonhalua ja vihaa."
Ehrnrooth vastusti Kekkosta, kommunismia ja Neuvostoliittoa aikana, jolloin siitä sai leiman otsaansa. Ehrnrooth julistettiin äärioikeistolaiseksi, fasistiksi ja mustaksi taantumuksen gladiaattoriksi. Hänestä tuli poliittisen kiusanteon kohde, syntipukki, jollaisen silloinen poliittinen eliitti tarvitsi. Hän oli suomalainen toisinajattelija.
Kun Helsingin Sanomien Saska Saarikoski oli lähdössä haastattelemaan Ehrnroothia 1999, hän sai evästyksen: eikös se ole vähän hullu. "Siitä arvaan tapaavani mitä järkevimmän ja rauhallisimman miehen. Enkä erehdy."
Ehrnrooth oli edellä aikaansa. Hän vaati tasavallan presidentin toimikausien rajaamista ja suoraa kansanvaalia silloin kun se oli pyhäinhäväistys. Hän esitti eduskunnan vaikutusvallan lisäämistä. Hän puhui länsimaisen demokratian puolesta.
Ehrnrooth leimattiin jopa hulluksi. Leimakirvestä heilutti innokkaasti myös suuri osa mediaa. Toimittajat olivat valtaapitävien talutusnuorassa.
Vielä 1950-luvulla Ehrnrooth edusti oikeiston valtavirtaa. Vasta 70-luvulla hänestä tuli poliittinen toisinajattelija ja Kekkosen poikkeuslakitaistoissa hänestä tehtiin persona non grata, poliittinen hylkiö.
Georg C. Ehrnroothin kunnianpalautus on alkanut. Hänen vaikuttavissa hautajaisissaan Jutta Zilliacus myönsi, että Jori Cee oli oikeassa: "Me emme silloin ymmärtäneet sinua."
Ehrnrooth oli eräänlainen kansakunnan omatunto. Vaikka hänellä oli vaikeuksia saada ääntään kuuluviin, ilman häntä yhteiskunnallinen keskustelu olisi ollut todella yksipuolista. Hän oli rohkea ihminen laumasielujen aikakaudella.
Ehrnrooth ei ollut aina oikeassa. Hän oli ajattelultaan mustavalkoinen, vivahteet puuttuivat eikä hän taipunut kompromisseihin. Hänet muistetaan joko kovana kiihkoilijana tai länsimaista demokratiaa puolustavana patrioottina.
Poliittiseen marginaaliin ajautuminen oli se hinta, joka Kekkosen ulkopolitiikkaan sopeutumattomien oli maksettava.
Poliittinen keskustelu tarvitsee syntipukkeja. "Väärinajattelijoita" poliittisen eliitin ja valtavirran näkökulmasta on tänäkin päivänä. Odotettavissa on uusia kunnianpalautuksia myös tulevina vuosikymmeninä.
(Kirjoitus on julkaistu Uudessa Suomessa 7.11.2015)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti