Kun kirjailijan nimi on Pääskynen, on selvää, että linnut ovat hänelle tärkeitä. Markku Pääskysen uudessa kirjassa (Sielut, Tammi 2015), joka on yksi Finlandia-ehdokkaista, jopa kaikki tiet, kadut ja kujat ovat lintuja: Palokärjenkatu, Telkänkatu, Rastaankatu, Pöllönkuja, Kehrääjänkatu, Teerenkatu, Huuhkajankatu...
Sielut ei kuitenkaan ole lintukirja. Koulutyttö Maija ei ole aamulla ilmestynyt kouluun. Häntä etsitään koko päivän yhä isommalla joukolla. Vanhempien ahdistus kasvaa.
Kirjan päähenkilöiksi kasvavat koulupojat Taito ja Ilari, jotka puhuvat viisaita ja ratkaisevat lopulta Maijan katoamisen arvoituksen. Kirjassa lasten näkökulma hallitsee.
Takerruin aluksi yksityiskohtaan, lintuihin, kun en oikein osannut päättää, miten tähän Pääskysen kirjaan pitäisi suhtautua. Sen minäkin ymmärrän, että Pääskynen kirjoittaa kaunista suomea, teksti on paikoin kuin runoa lukisi.
Kun olen taipuvainen uskomaan auktoriteetteihin, kuten Finlandia-palkinnon esiraatiin ja Hesarin arvosteluihin, tulin siihen tulokseen, että Pääskysen kirjan täytyy olla taidetta. Ei siis tyhjänpäiväistä tekotaidetta, kuten heikkona hetkenä ajattelin.
Matti Mäkelä opasti Hesarissa, että Sielut on "syvähenkistä taideproosaa dekkarivetoisessa juoniajassamme" sekä yhtä paljon runoutta ja ajattelua kuin juonta.
Lukemisen jälkeen kirja jäi vaivaamaan. Kun vielä huomasin, että kirjan ensimmäinen ja viimeinen lause on täsmälleen sama, hämmennys kasvoi: "Jälkeenpäin he puhuisivat paljonkin tuosta päivästä, mutta he muistaisivat yksityiskohdat eri tavoin, he eivät kykenisi puhumaan johdonmukaisin lausein vaan ristiriitaisesti ja jollakin tapaa katkonaisesti sillä eihän ole mahdollista että näin oli tapahtunut."
Mutta palataan vielä lintuihin. Kun Maija jo nukkui omassa sängyssään, hän näki unia linnuista. Hän seisoi kotipihalla ja hänen ylitseen lensi tuhansittain erivärisiä lintuja.Yhdessä unessa Maija lensi lintujen mukana trooppiselle saarelle joka oli niiden koti ja jonne pääsi vain lentämällä.
Jo ennen varsinaisen kirjan alkua Pääskynen lainaa motoksi Platonin lennokasta tekstiä: "Jos sielu on omillaan ja siivekäs, se lentää ilmojen halki ja hallitsee koko maailmaa, mutta siivettömänä se vaipuu kunnes osuu johonkin kiinteään, johon se asettuu ja ottaa maallisen muodon..."
Sielut istuu hyvin siihen Finlandia-palkinnon esiraadin linjanvetoon, jonka mukaan ehdokkaat on valittu nimenomaan sanataiteen periaatteisiin tukeutuen, teksteinä, kirjallisuutena, romaaneina.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti